Pakko oli tännekin kirjoittaa Australian ihanista ihmisistä. Viime viikolla yhtenä päivä mulla oli harjoittelussa ohjaajana John, viiskymppinen Englannista kymmenisen vuotta sitten Australiaan muuttanut mieshoitaja. Juteltiin sitten että mitä meillä ja mitä sillä on ikävä omasta kotimaastaan. Se kysyi multa ja Riikalta että mitä tykätään australialaisesta ruoasta ja mitä suomalaisia ruokia on ikävä. Meiltä tuli melkeen yhdestä suusta että salmiakkia ja ruisleipää! Vaalea leipä on melko kamalaa pullaa ja paljon muuta ei kaupasta saa.. Ja mä en ainakaan tykkää paikallisista karkeista, tosi keinotekoisen makuisia ja ällömakeita. John sanoi että on joskus nähnyt jossain kaupassa eurooppa-hyllyn (vähän niinku Suomessakin on joissain kaupoissa Amerikka-ruokaa), josta saattaisi löytyä tummaa leipää ja suolasta lakritsia, mut se ei sit kuitenkaan muistanu tarkemmin että missä.
Noo, menin tiistaina lomalla harjoitteluun korvaamaan niitä sairaspäiviä. Jossain välissä joku hoitajista sanoi että mulle ja Riikalle on kansliassa paketti. Ja siellä tosiaan oli paketti, jossa oli pussi salmiakkialakritsia ja ruisleipää!! John oli jostain niitä löytänyt ja ostanut meille! Menin pussukan kans kotia ja näytin Riikalle, ja oltiin kyllä aivan liikuttuneita ku meitä on muistettu tällä lailla.. Koska ollaan ite koluttu kaikki keskustan ruokakaupat eikä niistä tuommosia löydy. Oltiin aika onnellista tyttöä kun mutustettiin leipää!
Tämän sepustuksen pointti oli taas kerran hehkuttaa sitä miten ystävällisiä ja ihania ihmisiä täällä on, koska tämmönen toisten auttaminen ja huomioonottaminen on täällä ihan normaalia. Ja muutenkin ihmisten avoimuus on aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Alkuun oli kyllä outoa, mutta nyt on jo tottunut siihen ja on aivan normaalia moikkailla ja hymyillä lenkillä vastaantuleville ihmisille tai vaihtaa kuulumisia liikennevaloissa tuntemattomien kanssa. On varmaan kulttuurishokkia palata Suomeen missä tuijotetaan seiniä mieluummin kuin katsotaan päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti