Professional Nursing Practice

Harjoittelua on takana jo 6 viikkoa! Ja jäljellä on enää 1,5 viikkoa, nopeesti on aika kyllä mennyt. Osasto ja henkilökunta ovat tosi mukavia, ja opiskelijana olen osa osaston toimintaa. Paljon on ollut mukavia harjoittelupäiviä ja onnistumisen kokemuksia, mutta on tämä vain raskastakin olla kansainvälinen opiskelija ja yrittää todistaa osaamistaan englanniksi! Mutta tämän harjoittelun jälkeen voin sanoa, että minä tein sen! Ja aivan kunnialla vieläpä. :)

Osastolla on potilaspaikkoja 28, osa huoneista on yhden hengen huoneita ja osa 4 hengen huoneita. Joka potilassängyn vieressä on iso nojatuoli, jonka saa levitettyä vanhemmalle sängyksi. Osaston perällä on vanhemmille alue, jonne on lapsilta pääsy kielletty. Sieltä löytyy myos levitettävät nojatuolit, jääkaappi, kahvi- ja teetarvikkeet seka vessat ja suihkut vanhempien käyttöön. Vaikka osasto ja sen tilat on vanhat, niin mielestäni ne ovat käytännölliset, ja lapsi ja vanhemmat on otettu hyvin huomioon.

Harjoittelussa vaikeinta on ollut ehdottomasti kirjaaminen. Täällä siis kaikki kirjaaminen tapahtuu käsin paperille. Lippuja ja lappuja on joka tarkoitukseen omansa, ja kesti kauan aikaa ennen kuin oppi edes yleisimmät kaavakkeet. Joka potilaalla on kaksi kansiota; yksi sängyn vierellä, jossa on tarkkailukaavake, lääkelista, nestelista, ym. laput mihin merkataan asioita pitkin päivää. Tämän lisäksi kansliassa on jokaiselle potilaalle toinen kansio, johon kirjoitetaan päivittäiset toiminnot, määräykset, terapeuttien merkinnät, koevastaukset ym. Käsin kirjaamisessa on monta huonoa puolta: kansiot ovat aina hukassa, käsialasta ei saa selvää, laput ovat sotkuiset ja välillä repaleiset, kansioista on vaikea etsiä oikeaa lappua ja kohtaa, potilaan paperit näkee vain 1 kerrallaan, koska jos jollakulla, vaikka lääkärillä on kansio, niin kukaan muu ei silloin näe potilaan tietoja koska kaikki on vain yhdessa kansiossa (monesti käy näin, tarvitsisi lääkelistan lääkkeenantoa varten mutta kansio huitelee ties missä). Ainut hyvä puoli minkä keksin on se, että asiat ja tarkkailut saa kirjattua ylös heti, potilaan vierellä. Silloin siis kun kansiot ovat saatavilla... Meiltä odotetaan osaamista kirjaamisessa samalla lailla kuin aussiopiskelijoiltakin. Osaan kyllä kirjata Suomeksi, ja tiedän mitkä ovat kirjaamisessa tärkeitä asioita. Se on vain todella vaikeaa englanniksi! Hoitotyön sanasto on ihan kuin uusi kieli kaikkine vaikeine sanoineen ja lyhenteineen. Nyt sekin jo sujuu, mutta mielestäni on melko jännää että meiltä odotetaan täydellistä kirjaamistaitoa vaikka äidinkieli ei olekaan englanti. Tätä ihmettelivät myös Suomen päässä koulusta. Suomessa olen myos tottunut siihen, että joka vuorossa täytyy kirjoittaa joka potilaasta jotain. Täällä kirjataan aamuvuoron jälkeen, ja ilta- ja yövuorossa vain jos voinnissa on tapahtunut jotain radikaalia muutosta.

Raportointi on myös erilaista kuin mihin olen aikaisemmin tottunut. Aikaisemmin kirjoitin nauhalta tulevasta raportoinnista. Sitä ei luojan kiitos enaan ole, vaan osasto joutui muuttamaan raportointikäyntänteitä koska nauhalle nauhoittaminen oli uhka salassapidolle. Maaliskuun alusta osastolla on ollut siis käytössä sängynvierus-raportointi. Vuoroon tultaessa edellisessä vuorossa vastuussa oleva hoitaja antaa tiivistetyn raportin kaikista potilaista, jonka jälkeen potilaat jaetaan ja hoitaja menee ottamaan omista potilaistaan tarkemman raportin vastaan sängyn viereen. Olen itsekin päässyt jo antamaan raporttia omasta potilaastani, mikä on sujunut ihan hyvin.



Riikan kanssa lounastauolla osaston omalla sisapihalla.

Edelleen täälla huono hygienia pistää silmään. Käsidesiä on kyllä saatavilla, mutta ei niin hyvin kuin Suomessa sairaalassa. Käsia desinfioidaan ja pestään harvoin. Sormuksia ja kelloja näkee melkein joka hoitajalla. Ja eristyspotilaiden hoitaminen on aivan kamalaa! Eristyshuoneisiin viedään kylla eristystakit mutta niitä ei heitetä roskiin käyton jälkeen vaan ne ripustetaan naulakkoon ja niitä käytetään uudestaan. Suomessahan ne ovat kertakäyttoisiä ja ne heitetaan roskiin yhden käyttokerran jalkeen.. Ja takit ovat kyllä samanlaisia. Ja yleensä huoneeseen mentäessa hoitajat eivät jaksa vaivautua pukemaan niitä edes päälle, hyvä jos hanskoja käteen laittavat. Eristyshuoneiden ovet ovat koko ajan auki. Melko turhaa on eristäminen ollut monissa tapauksissa, koska itseään tai potilasta ei suojata millään tavalla. Ja edelleen ihmettelen suuresti sitä, että henkilökunta ja opiskelijat pukevat työvaatteet päälle kotona ja kulkevat tyomatkat tyovaatteet päällä! Ja työvaatteiden pesu tapahtuu kotona.. Ihan hullua.

Ennen vaihtoon lähtoa arveltiin, että harjoittelussa emme saa tehdä paljoakaan (laki-ja vastuujuttujen takia). Onneksi olimme väärässä, sillä olemme saaneet tehdä täällä ihan kaikkea mahdollista! Myos lääkehoitoa olemme päässeet toteuttamaan ohjaajan valvonnassa, ainut mitä lääkehoidossa emme saa antaa potilaalle on iv-huumelääkkeet. Eli ihan sairaanhoitajan hommia on päässyt tekemään. Minulla on ollut jo kaksi omaa potilasta, joiden hoidosta olen yksin vastannut (ohjaajan tuella tietenkin). Saan hoitaa kaiken yksin, ja aina kun tulee lääkkeenannon aika niin otan vain ohjaajan mukaan katsomaan kun valmistelen ja annan lääkkeet. Kysyä tottakai saa, ja minä ja Riikka tarvitaan molemmat tukea ohjaajalta varsinkin potilaiden ja vanhempien informointiin ja kaikkeen vaikeampaan suulliseen englannin kielellä tapahtuvaan. Harjoittelun lopussa meidän tulisi osata hoitaa 2 vaikeampaa potilasta tai 3 helpohkoa itsenäisesti. Kuulostaa haastavalta täällä, mutta mielestäni samanlaisen systeemin voisi hyvin ottaa Suomessakin käyttöön. Siinä todella oppii suunnittelemaan päivänsä ja tietää mitä pitää tehdä mihinkin aikaan, se valmistaa hyvin sairaanhoitajan työhön ja siinä saa vastuuta, kuitenkin niin että aina on ohjaaja tukena.