Hyvastien viikonloppu

Loppuviikosta on ollut jos jonkinmoista ohjelmaa. Perjantaina oli harjoittelun virallinen loppumispaiva, ja sillon kaikki harjoittelussa olleet kokoontuivat klo 12 lahipubiin paivakaljalle juhlimaan harjoittelun loppumista. Sinne mekin siin suunnattiin! Paikalla oli useampi kymmenta opiskelijaa, monelta eri osastolta. Loydettiin oman osastomme tytot, ja lahdettiin pubista heidan kanssaan lounaalle. Ei olla oltu mitenkaan kovin laheisia naiden kahden kanssa, mutta oli silti mukava nahda viimeisen kerran ja hyvastella toisemme. Saimme hyvia matkavinkkeja mantereelle, ja luvattiin etta jos he joskus eksyy Suomeen niin meilta loytyy majapaikka. :D

Illalla hengailtiin Hellen ja Simonin kanssa, silla heidan lento lahti lauantaina takaisin Tanskaan. Oli tosi haikeet fiilikset, silla Hellesta tuli tosi hyva kaveri ja vietettiin paljon aikaa yhdessa. Taas oli siis hyvastien paikka, mutta tullaan pitamaan varmasti yhteytta ja toivottavasti piankin nahdaan taas. :) Helle antoi myos kassillisen vaatteitaan, joita aikoi heittaa pois kun ei mahtuneet matkalaukkuun. Piru vie, koska ne oli kaikki kivoja ja mulle sopivia! :D Nyt mulla on ongelmana tilanpuute....Tanaan sunnuntaina oltiin Victorian  laksiais-piknikilla, ja tarjolla oli pastasalaattia ja kakkua ja vaikka mita. Victoria lahtee tiistaina takaisin Ruotsiin. Eli aikamoista hyvastien jattamista tama viikonloppu on ollut. Tuntuu ihan mahottomalta etta ollaan oltu taalla jo yli 2 kk! Ollaan tutustuttu ihan mahtaviin ihmisiin, ja nyt sitten kaikki vaan lahtee ja mekin lahetaan ja todennakoisesti suurinta osaa naista ihmisista ei tapaa enaa koskaan. Ja kun kaikki ymparilta lahtee takaisin kotiin niin on itekin tajunnut ettei oma kotiinlahto ole kaukana.. Kun ei ihan viela malttais. :)

 Viikonlopun aikana on tullut myos vakerrettya portfoliota, etta sais sen pois alta ennen reissuunlahtoa. Sunnuntaina, vihdoin ja viimein sain sen valmiiksi! Siita tuli 43 sivua pitka, suurin osa on ihan hopohopoa mutta onpahan nyt ainakin tehty. Nyt voi keskittya vaan matkan suunnitteluun ja pakkailuun. Aloitin pakkaamisen myos sunnuntaina, ja se on TUSKAA! Helvetti, kun sita saa kerattya ymparilleen omaisuuden parissa kuukaudessa.. Kylla melkeen kaikki mukaan mahtuu, suunnittelin jo alun perin etta jatan sitten joitakin huonoimpia/vahan kaytettyja vaatteita tanne niin on tilaa uusille. ;) Muttamutta. Ei oo siltikaan kauhean mukava raahata taytta rinkkaa mukanaan ympari Australiaa, vahemmallakin parjaisi. Voi olla etta pistan paketin tulemaan Suomeen pain semmosta tavaraa mita ei taalla enaa tarvi. 

 

 

 

Victoria :)

Riikka ja tanskalaiset ystavamme :)

Tarkempia matkasuunnitelmia meilla ei edelleenkaan oo, mika on mun mielesta tosi kiva. Mennaan sinne minne halutaan ja mika tuntuu hyvalta. :) Aloitetaan siis Melbournesta, siella tarkoitus olisi tehda Great Ocean Road. Sielta jatketaan itarannikkoa ylospain, ehka Byron Bay, Brisbane, Cairns..? Jossain kohti treffaan Sofian, se majailee ainakin talla hetkella Brisbanessa. Ja kun Riikka lentaa kotiin, ma lahden Sydneyyn ottamaan Topin vastaan ja sit saadaan lomailla yhdessa pari viikkoa! :))

Ohi on!

 Ensinnakin: JEEEE harjottelu paasty lapi ja kunnialla loppuun ja NYT SE ON OHI! Jeejeejee. Keskiviikkona siis oli viimeinen harjoittelupaiva. Paiva meni hengaillessa ja hyvastellessa ihmisia. Lahteminen oli haikeeta, oltiinhan me siella kuitenkin 8 viikkoa ja osasto ja ihmiset kerkesi tulla tutuiksi. Iltapaivalla kahviteltiin taukohuoneessa, kaikki oli tuoneet jotain pienta syotavaa, ja meidan leipomat pullat ja varsinkin rieska mita vietiin osastolle, oli menestys. Samaan aikaan vietettiin meidan opiskelijoiden viimeista paivaa mutta myos kahden tyontekijan laksiaisia. Keskiviikkona saatiin hetken ajan leikkia julkkiksia, silla meita vaihtareita tultiin haastattelemaan sairaalalle paikallista lehtea ja UTAS:n lehtea varten, ja yksi (Helle) joutui antamaan haastattelun myos tv-kameralle. meilta siis kyseltiin vaan kokemuksia vaihtarina olemisesta: miks lahdettiin, mita ollaan tykatty, mika on jaanyt eniten mieleen jne. Paikallislehteen tullut juttu oli melko pieni ja siina oli kuva vaan Hellesta ja Simonista, ja vaan pieni maininta meista muista. :D UTAS:n opettaja lupasi lahettaa jutut ja tv-haastattelun linkin meille sahkopostiin sitten kun saa itse ne kasiinsa.

Viime viikon maanantaina olin muuten labrassa yhden paivan ottamassa verikokeita, ja se oli huippua! Ja ma oon aika haka siina, en pistanyt kertaakaan ohi. Ohjaajana mulla oli labran tyontekija, tosi mukava tyyppi joka antoi mun hoitaa kaikki potilaat (ei lapsia). Harjoitusta siis sai ja homma oli mukavaa. Paivan aikana henkilokunnalla on tunnin ajan auto kaytossa, jolloin voidaan kayda kotikaynneille jos on tarvetta. Tuona paivana oli yksi kotikaynti vanhainkodissa, ja paasin sinne mukaan. Oli mielenkiintoista nahda milta vanhainkodit taalla nayttaa, kun on tyoskennellyt itse Suomessa palvelutalossa. Verikokeen ottaminen on samanlainen prosessi kuin Suomessa, paitsi yksi asia eroaa suuresti. Taalla ei laiteta potilaan nimitarroja verituubeihin, vaan tiedot pitaa kirjoittaa kasin purkin kylkeen! Se on rasittavaa ja iso ja aikaavieva homma, valilla kun otetaan useampia purkkeja verta. Ja on siihen hankala kirjoittaakin. Kysyin asiasta ohjaajaltani, ja han sanoin etta he ovat kauan aikaa yrittaneet saada luvan siihen, etta nimitarroja saataisiin alkaa kayttamaan, mutta lupaa ei heru. Kuulemma kyse on siita, etta johto pelkaa etta hoitajat vain laiskisivat tarroja purkkien kylkeen eivatka tarkastaisi tietoja ja oikeita tarroja, jolloin voi tulla vaaria vastauksia vaarille ihmisille kun purkit sekoittuvat.

Keskiviikkona sitten juhlittiin harjoittelun loppumista ja mun synttareita ja meidan laksiaisia, kaikkia vahan samalla. Oltiin kutsuttu porukkaa Nurses Homen yhteen olohuoneeseen, ja vakea saapui paikalle aika paljon. Ilta oli jalleen kerran alyttoman hauska, ja oli kiva viettaa iltaa porukalla viimesia kertoja. Sain vahan lahjojakin. :)) Riikka oli ostanut mulle ihanan pollo-kaulakorun (ja pollokortin, hih) ja Hellelta sain semmosen hienon penaali/meikkipussukan taynna karkkia ja ihanan kortin. Lahjat Suomestakin on tulleet perille, kiitos paljon! ;) Torstai meni, yllariyllari, vahan vasyneissa fiiliksissa. Dexter viihdytti mua suurimman osan paivaa, ja illalla kaytiin syomassa intialaisessa ravintolassa. Ei yhtaan hullummat synttarit, nama tullaan kylla muistamaan. :)

Ei mitaan

Niin, sita just me ollaan taalla viime paivat tehty. Ei mitaan! Silta se ainakin tuntuu kun paivat menee harjoittelussa ja illat lenkilla ja lohoillessa sadetta piilossa, ettei oo saanut mitaan hyodyllista aikaan. Yks paiva ihan hatkahdin etta taalla sita ollaan Australiassa ja pitais nauttia ja kokea, eika me tehda MITAAN. Okei vahan karjistettya, ehka se on ihan hyva valilla huilatakin, ei sita jaksa koko ajan olla menossa. :) Ja kylla me nautitaan ja koetaan ja nahdaan juttuja, paljonkin!

Pullan leipominen on totista hommaa!



Aika natteja tuli!

 Harjoittelussa oli tokavika viikko, jaljella on enaa 3 paivaa. Viikko oli hyva, otin hoitaakseni 3 potilasta, eli tavoitteeseen on paasty! Mutta kylla se alkaa jo kyllastyttamaankin, ei harmita etta ens viikolla loppuu. Huomenna maanantaina menen koko paivaksi labraan ottamaan verikokeita, jee! Sita on saanut vahan harjoitella osastollakin mutta ihan huippua paasta pistelemaan ihmisia lisaa. :D Tiistaina on normipaiva osastolla, ja keskiviikkona onkin viimeinen paiva. Leivoimme tanaan sunnuntaina korvapuusteja, joita viemme viimeisena paivana osastolle kiitokseksi. Tarkoitus olisi leipoa myos perunarieskoja jos vain jossain valissa kerkeamme! Leipominen oli aika mielenkiintoista kun taalla ei niin noita keittiovalineita ole tarjolla. Uunin kanssa sai myos jannittaa etta toimiiko vaiko eiko, ja ekasta pullasatsista paloikin pohja kun toimi vahan liian hyvin. Mutta hyvia pullia tuli olosuhteista huolimatta!

Viikonloppuna oli vahan muutakin happeninkia. Helle ja Simon jarjesti perjantaina laksiaisbileet, koska he lahtevat viikon paasta lauantaina kotiin. Bileet pidettiin Nurses Homella, ja vakea oli paikalla aikamoisesti. Isantapari (ei ne oikeasti oo pari) oli hommannut paikalle 3 laatikollista halppisviinia, tequilaa ja naposteltavaa. Tequilan kanssa oli tarjolla perinteisesti sitruunaa ja suolaa, mutta myos appelsiinia ja sokeria! Se oli aika mielenkiintoisen makuista. :D Ilta oli ihan superhauska, jossain valissa kaytiin pihalla pelaamassa juomapelia ja meno Nurses Homella oli niin hyva, ettei paasty edes baariin asti. Kuvia illasta on vaikka kuinka paljon, mutta ei paljoakaan julkaisukelpoisia. :D

Taalla on syksy tullut, on kylmaa ja markaa ja pimeeta. Oisin lampotila on jo lahella nollaa, paivisin 10-15 astetta. Eli ei taalla helteessa paistatella! Reilu viikko ja sitten me haippastaan taalta, toivottavasti lampimaan Melbourneen. :) Mutta sita ennen pitaa hyvastella vaihtarikaverit, lopettaa harjoittelu ja ainiin, poseerata lehteen! Meista kaikista vaihtareista (Suomi, Ruotsi, Tanska) tehdaan lehtijuttu johonkin paikalliseen (?) lehteen keskiviikkona. Toivottavasti keretaan saada julkaistu juttu kasiimme viela ennen kuin lahdetaan. :)

Keskiviikkona taas juhlitaan, harjoittelun loppumista mutta myos meikalaisen vanhentumista! 24 vuotta on silloin taynna, niin pitaahan sita juhlia. En kyllakaan jaksa ihan niin villeja bileita jarjestaa mita tanskalaiset piti, mutta jos sita jotain kehittelis. Tarjoan kaikille korvapuustit, kun niita tuli niin tuhottomasti. :D Ja jos joku siella Suomen paassa haluaa muistaa mua synttaripaivana, niin matkakassaa saa kartuttaa. ;)

Professional Nursing Practice

Harjoittelua on takana jo 6 viikkoa! Ja jäljellä on enää 1,5 viikkoa, nopeesti on aika kyllä mennyt. Osasto ja henkilökunta ovat tosi mukavia, ja opiskelijana olen osa osaston toimintaa. Paljon on ollut mukavia harjoittelupäiviä ja onnistumisen kokemuksia, mutta on tämä vain raskastakin olla kansainvälinen opiskelija ja yrittää todistaa osaamistaan englanniksi! Mutta tämän harjoittelun jälkeen voin sanoa, että minä tein sen! Ja aivan kunnialla vieläpä. :)

Osastolla on potilaspaikkoja 28, osa huoneista on yhden hengen huoneita ja osa 4 hengen huoneita. Joka potilassängyn vieressä on iso nojatuoli, jonka saa levitettyä vanhemmalle sängyksi. Osaston perällä on vanhemmille alue, jonne on lapsilta pääsy kielletty. Sieltä löytyy myos levitettävät nojatuolit, jääkaappi, kahvi- ja teetarvikkeet seka vessat ja suihkut vanhempien käyttöön. Vaikka osasto ja sen tilat on vanhat, niin mielestäni ne ovat käytännölliset, ja lapsi ja vanhemmat on otettu hyvin huomioon.

Harjoittelussa vaikeinta on ollut ehdottomasti kirjaaminen. Täällä siis kaikki kirjaaminen tapahtuu käsin paperille. Lippuja ja lappuja on joka tarkoitukseen omansa, ja kesti kauan aikaa ennen kuin oppi edes yleisimmät kaavakkeet. Joka potilaalla on kaksi kansiota; yksi sängyn vierellä, jossa on tarkkailukaavake, lääkelista, nestelista, ym. laput mihin merkataan asioita pitkin päivää. Tämän lisäksi kansliassa on jokaiselle potilaalle toinen kansio, johon kirjoitetaan päivittäiset toiminnot, määräykset, terapeuttien merkinnät, koevastaukset ym. Käsin kirjaamisessa on monta huonoa puolta: kansiot ovat aina hukassa, käsialasta ei saa selvää, laput ovat sotkuiset ja välillä repaleiset, kansioista on vaikea etsiä oikeaa lappua ja kohtaa, potilaan paperit näkee vain 1 kerrallaan, koska jos jollakulla, vaikka lääkärillä on kansio, niin kukaan muu ei silloin näe potilaan tietoja koska kaikki on vain yhdessa kansiossa (monesti käy näin, tarvitsisi lääkelistan lääkkeenantoa varten mutta kansio huitelee ties missä). Ainut hyvä puoli minkä keksin on se, että asiat ja tarkkailut saa kirjattua ylös heti, potilaan vierellä. Silloin siis kun kansiot ovat saatavilla... Meiltä odotetaan osaamista kirjaamisessa samalla lailla kuin aussiopiskelijoiltakin. Osaan kyllä kirjata Suomeksi, ja tiedän mitkä ovat kirjaamisessa tärkeitä asioita. Se on vain todella vaikeaa englanniksi! Hoitotyön sanasto on ihan kuin uusi kieli kaikkine vaikeine sanoineen ja lyhenteineen. Nyt sekin jo sujuu, mutta mielestäni on melko jännää että meiltä odotetaan täydellistä kirjaamistaitoa vaikka äidinkieli ei olekaan englanti. Tätä ihmettelivät myös Suomen päässä koulusta. Suomessa olen myos tottunut siihen, että joka vuorossa täytyy kirjoittaa joka potilaasta jotain. Täällä kirjataan aamuvuoron jälkeen, ja ilta- ja yövuorossa vain jos voinnissa on tapahtunut jotain radikaalia muutosta.

Raportointi on myös erilaista kuin mihin olen aikaisemmin tottunut. Aikaisemmin kirjoitin nauhalta tulevasta raportoinnista. Sitä ei luojan kiitos enaan ole, vaan osasto joutui muuttamaan raportointikäyntänteitä koska nauhalle nauhoittaminen oli uhka salassapidolle. Maaliskuun alusta osastolla on ollut siis käytössä sängynvierus-raportointi. Vuoroon tultaessa edellisessä vuorossa vastuussa oleva hoitaja antaa tiivistetyn raportin kaikista potilaista, jonka jälkeen potilaat jaetaan ja hoitaja menee ottamaan omista potilaistaan tarkemman raportin vastaan sängyn viereen. Olen itsekin päässyt jo antamaan raporttia omasta potilaastani, mikä on sujunut ihan hyvin.



Riikan kanssa lounastauolla osaston omalla sisapihalla.

Edelleen täälla huono hygienia pistää silmään. Käsidesiä on kyllä saatavilla, mutta ei niin hyvin kuin Suomessa sairaalassa. Käsia desinfioidaan ja pestään harvoin. Sormuksia ja kelloja näkee melkein joka hoitajalla. Ja eristyspotilaiden hoitaminen on aivan kamalaa! Eristyshuoneisiin viedään kylla eristystakit mutta niitä ei heitetä roskiin käyton jälkeen vaan ne ripustetaan naulakkoon ja niitä käytetään uudestaan. Suomessahan ne ovat kertakäyttoisiä ja ne heitetaan roskiin yhden käyttokerran jalkeen.. Ja takit ovat kyllä samanlaisia. Ja yleensä huoneeseen mentäessa hoitajat eivät jaksa vaivautua pukemaan niitä edes päälle, hyvä jos hanskoja käteen laittavat. Eristyshuoneiden ovet ovat koko ajan auki. Melko turhaa on eristäminen ollut monissa tapauksissa, koska itseään tai potilasta ei suojata millään tavalla. Ja edelleen ihmettelen suuresti sitä, että henkilökunta ja opiskelijat pukevat työvaatteet päälle kotona ja kulkevat tyomatkat tyovaatteet päällä! Ja työvaatteiden pesu tapahtuu kotona.. Ihan hullua.

Ennen vaihtoon lähtoa arveltiin, että harjoittelussa emme saa tehdä paljoakaan (laki-ja vastuujuttujen takia). Onneksi olimme väärässä, sillä olemme saaneet tehdä täällä ihan kaikkea mahdollista! Myos lääkehoitoa olemme päässeet toteuttamaan ohjaajan valvonnassa, ainut mitä lääkehoidossa emme saa antaa potilaalle on iv-huumelääkkeet. Eli ihan sairaanhoitajan hommia on päässyt tekemään. Minulla on ollut jo kaksi omaa potilasta, joiden hoidosta olen yksin vastannut (ohjaajan tuella tietenkin). Saan hoitaa kaiken yksin, ja aina kun tulee lääkkeenannon aika niin otan vain ohjaajan mukaan katsomaan kun valmistelen ja annan lääkkeet. Kysyä tottakai saa, ja minä ja Riikka tarvitaan molemmat tukea ohjaajalta varsinkin potilaiden ja vanhempien informointiin ja kaikkeen vaikeampaan suulliseen englannin kielellä tapahtuvaan. Harjoittelun lopussa meidän tulisi osata hoitaa 2 vaikeampaa potilasta tai 3 helpohkoa itsenäisesti. Kuulostaa haastavalta täällä, mutta mielestäni samanlaisen systeemin voisi hyvin ottaa Suomessakin käyttöön. Siinä todella oppii suunnittelemaan päivänsä ja tietää mitä pitää tehdä mihinkin aikaan, se valmistaa hyvin sairaanhoitajan työhön ja siinä saa vastuuta, kuitenkin niin että aina on ohjaaja tukena.

Hobart

Niin se pääsiäisloma vaan meni, ja Hobartistakin ollaan kotiuduttu. Hobartin reissu oli ihan mahtava, ja nyt vasta kunnolla tajuan kuinka hienoo reissaaminen ja uusien ihmisten tapaaminen voikaan olla.



Lähettiin viikko sitten keskiviikkona aamulla Launcestonista bussilla, matkaan meni pari tuntia joten meille jäi koko päivä aikaa tehdä ja tutkia. Ensimmäisenä vietiin kuitenkin tavarat hostellille. Majapaikkana toimi The Pickled Frog-niminen halpa hostelli, joka oli ihan huippu ja rento paikka (mun mielestä, Riikka oli vähän eri mieltä :D), ja se oli sijainniltaan hyvä keskustassa ja bussipysäkkien vieressä. Hostellilta lähdettiin käveleskelemään ja päädyttiin satamaan, jossa hypättiin lauttaan joka vei meidät Mona:an (Museum of Old and New Art). Se on Tasmanian suurin ja kuuluisin museo, ja must see-turisrikohde. En paljoa taiteesta ymmärrä, enkä ainakaan tämän museon jälkeen yhtään paremmin. Monan perusteella suurin osa taiteilijoista on jotain pervoja ja mielenvikaisia, sen verran mielenkiintosta 'taidetta' oli tarjolla. Mutta kuitenkin iso ja vaikuttava paikka ja ehdottomasti vierailun arvoinen. Siellä ei perinteisen tavan mukaan ollut infoa taiteesta teoksien vieressa seinillä, vaan ennen kierroksen aloittamista saatiin iPhonet kouraa ja kuulokkeet korville, ja aina kun haluttiin tietoa jostain taideteoksesta, tuli puhelimessa oleva ohjelma päivittää ja puhelimesta sai lukea tietoa ja kuunnella kuulokkeilla. Vähän turhan vaikeeks oli homma tehty, sillä suurin osa ajasta olisi mennyt puhelimella räpeltämiseen.

Lautalla menossa Monaan

Tää on sitä moternia taidetta



Paskakone. Tämä oli siis ihan oikeasti kone, johon syotettiin ruokaa ja kone muutti sen ulosteeks. Lautasella etualalla ihan sitä ihteänsä.





Riikka ja iPhone



Hostelli tarjoaa joka maanantai ja torstai ilmaisen kyydin Mt. Wellingtonille, joten ei

muuta kuin torstaina bussin kyytiin ja vuorille!  Matkaa huipulle oli n 20km keskustasta. Ilma oli aurinkoinen ja selkeä, ja näkymät oli ihan mielettömät. Bussin kyydillä olisi päässyt

takasin hostellille, mutta kuski suositteli kävelemään vuorelta alas ja koska kaikki muut oli niin tekemässä, niin tottahan minä ja Riikkakin. Meistä on tullut ihan mahottomia patikoijia täällä... Matka alas kesti pari tuntia, ja vuoren juurelta otettiin bussi takaisin

kaupunkiin. Aikaa jäi samalle päivälle vielä kierrellä ja ihmetellä kaupungilla, ja ehkä vähän shoppaillakin. ;)



Matkalla huipulle!



Huikeet maisemat!



 

Perjantaina ohjelmassa oli visiitti Cadburyn suklaatehtaalle, nam! Tehdas oli tunnin bussimatkan päässä keskustasta. Homma oli kuitenkin pieni pettymys, sillä itse tehtaalle ei päässyt kiertämään vaan siellä katsottiin video suklaanvalmistuksesta, saatiin näytepussukat ja saatiin shoppailla tehtaanmyymälässä. No, mehän sitten shoppailtiin ja paljon, vaikka en ees tykkää täkäläisestä suklaasta...... Siellä menikin lähes koko päivä, mutta kerettiin me vielä kaupungille shoppailemaan (taas).

Hostellissa meidän kans samassa huoneessa nukkui Lina, ruotsalainen tyttö, jonka kanssa tehtiin tuttavuutta ja hengailtiin. Lähdettiin yhdessä lauantaina Salamanca market:iin, eli ympäri vuoden joka lauantai järjestettäville Tasmanian suurimmille markkinoille. Markkinat oli isot, monta korttelinväliä ja siellä myytiin kaikkea mahdollista, mutta lähinnä paikallista ja tasmanialaisia tuotteita. Perinteiset lakerinmyyjät sun muut oli paikalla. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen, joten napattiin jätskit kioskilta ja istuskeltiin nurmikolla ja nautittiin. Ostettiin Riikan kanssa satamasta ostereita, koska ei olla ikinä maistettu niitä. Otettiin grillattuja ostereita, mikä ei ehkä ollut paras vaihtoehto mutta syötyä tuli ja ihan hyvää oli. Joten, pirun kalliit osterit, check!

Illalla lyöttäydyttiin taas yhteen Linan kans ja tuhottiin viinipullo(ja), ja jossain vaiheessa liityttiin muiden asukkaiden seuraan. Hostellissa oli isot oleskelutilat johon porukka kokoontui iltaa viettämään, suurin osa oli reppureissaajia ja monta maata oli edustettuna. Lähdettiin porukalla Hobartin yöhön ja tanssittiin ja pidettiin hauskaa. Täällä siirrettiin su-yönä kelloja taaksepäin talviaikaan, joten saatiin tunti lisää tanssiaikaa. ;) Pikkutunneillehan se meni ja oli ihan älyttömän hauska ilta. Aamulla ei kuitenkaan naurattanut kun kello herätti 9.30  koska hostellista piti uloskirjautua ennen kymmentä...



Hobart oli ihan kiva paikka, vähän isompi kuin Launceston (ehkä 200 000 asukasta?). Kuitenkin aika samanlainen kaupunkina ja muutamia nähtävyyksiä lukuunottamatta melko tylsä. Päällimmäisenä reissusta jäi kuitenkin mieleen ihmiset, hostelli ja se fiilis. Se fiilis kun tapaa uusia huippuja ihmisiä. Kun haluaa äkkiä reissaamaan ja kokemaan tuon fiiliksen uudestaan ja tekemään kaikkia niitä asioita mistä muut reissaajat puhui. Se fiilis että kuukausi mantereella ei riitä mihinkään vaan haluan nähdä paljon enemmän!

(Enään 3 viikkoa ja me karistetaan Tasmanian pölyt jaloistamme jahuu!!) 

We care 4Kids!

Tervetuloa osastolle 4K!



Sisaan paasee ovikelloa soittamalla. Osasto on suljettu osasto, eli ovet ovat koko ajan lukossa ja sisaan ja ulos paasee vain pyynnosta. Tama sen takia ettei lapset karkaisi.

 

Nurses Station eli kanslia. Tassa tyoskentelee niin sihteeri kuin hoitajatkin. Tiskin takana nakyy kansioita, sielta loytyy potilaskansiot seka tyhjia kaavakkeita, infokansioita ym. Tila on pieni, eika siina mahdu kirjoittamaan esim. muistiinpanoja silla tistin takana on usein ruuhkaa. Monesti taytyykin tehda paivasuunnitelmat ja muistiinpanojen kirjoittamiset jossain muualla, kahvihuoneessa tai kuten kuvassa nakyy.

Kuvassa on muuten opiskelija tummansinisissa vaatteissa ja vieressa sairaanhoitaja paikallisissa tyovaatteissa. Hoitajilla on tumma hame/housut ja vaaleansininen pikee-, tai kauluspaita.



Potilashuone. Jokaisen potilassangyn vieresta loytyy iso nojatuoli, jonka saa levitettya vanhemmalle sangyksi. Sankyjen paadyssa on paikat potilaskansioille.

 

Treatment room eli hoitohuone. Osastolla pyritaan siihen etta kaikki toimenpiteet mita osastolla lapsille tehdaan, (kanylointi, verikokeiden otto ym.) tehtaisiin tassa huoneessa, ja potilashuone rauhoitettaisiin lepoon ja turvalliseksi paikaksi missa saa olla rauhassa.



Laakehuone

 

"Huuhteluhuone" :D
Taalla ei kylla sellaista tunnetakaan, ja kaytanto on erilainen kuin mihin olen Suomessa tottunut. Taalla ei esim. ole Dekoa osastolla, enka oikein edes tieda miten valineet puhdistetaan ja mihin kaytetyt valineet viedaan.



Aikuisten alue. Kaytavan paaty on tarkoitettu vain lasten vanhemmille seka vanhemmille potilaille, ja sinne on lapsilta paasy kielletty. Alueen saa portilla eristettya. Mielestani tosi hyva idea, silla joskus vanhemmat joutuvat olemaan pitkia aikoja osastolla, ja valilla tarvitsee paikan itselleen jossa saa kayda lepaamassa ja peseytymassa.



Aikuisten alueelta loytyy huone vanhemmille, jossa on mikro, jaakaappi, kahvinkeittomahdollisuus, tv, vessa ja suihku. Taalta loytyy myos nojatuolit jotka saa levitettya sangyksi.

Aikuisten alueelta loytyy myos potilaille oma vapaa-ajan tila.



Leikkihuone jee! Osastolla on ihan uskomattomat leikkitilat lapsille. Etualalla huone jossa voi askarrella, lukea, touhuta. Taka-alalle avautuu leikkihuone, joka on ISO, ja jossa on monenmoista harvelia, leikkimokkia, pehmustettu lattia ja vaikka mita. Osastolta loytyy myos kouluhuone.



Tekis itekin mieli menna leikkimaan!

Lumikki ja 7 kaapiota!



Osastolta loytyy akvaario, jota on monen lapsen kanssa kayty ihmettelemassa.



Heihei!



Ihanat ihmiset

Pakko oli tännekin kirjoittaa Australian ihanista ihmisistä. Viime  viikolla yhtenä päivä mulla oli harjoittelussa ohjaajana John, viiskymppinen Englannista kymmenisen vuotta sitten Australiaan muuttanut mieshoitaja. Juteltiin sitten että mitä meillä ja mitä sillä on ikävä omasta kotimaastaan. Se kysyi multa ja Riikalta että mitä tykätään australialaisesta ruoasta ja mitä suomalaisia ruokia on ikävä. Meiltä tuli melkeen yhdestä suusta että salmiakkia ja ruisleipää! Vaalea leipä on melko kamalaa pullaa ja paljon muuta ei kaupasta saa.. Ja mä en ainakaan tykkää paikallisista karkeista, tosi keinotekoisen makuisia ja ällömakeita. John sanoi että on joskus nähnyt jossain kaupassa eurooppa-hyllyn (vähän niinku Suomessakin on joissain kaupoissa Amerikka-ruokaa), josta saattaisi löytyä tummaa leipää ja suolasta lakritsia, mut se ei sit kuitenkaan muistanu tarkemmin että missä.

Noo, menin tiistaina lomalla harjoitteluun korvaamaan niitä sairaspäiviä. Jossain välissä joku hoitajista sanoi että mulle ja Riikalle on kansliassa paketti. Ja siellä tosiaan oli paketti, jossa oli pussi salmiakkialakritsia ja ruisleipää!! John oli jostain niitä löytänyt ja ostanut meille! Menin pussukan kans kotia ja näytin Riikalle, ja oltiin kyllä aivan liikuttuneita ku meitä on muistettu tällä lailla.. Koska ollaan ite koluttu kaikki keskustan ruokakaupat eikä niistä tuommosia löydy. Oltiin aika onnellista tyttöä kun mutustettiin leipää!

Tämän sepustuksen pointti oli taas kerran hehkuttaa sitä miten ystävällisiä ja ihania ihmisiä täällä on, koska tämmönen toisten auttaminen ja huomioonottaminen on täällä ihan normaalia. Ja muutenkin ihmisten avoimuus on aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Alkuun oli kyllä outoa, mutta nyt on jo tottunut siihen ja on aivan normaalia moikkailla ja hymyillä lenkillä vastaantuleville ihmisille tai vaihtaa kuulumisia liikennevaloissa tuntemattomien kanssa. On varmaan kulttuurishokkia palata Suomeen missä tuijotetaan seiniä mieluummin kuin katsotaan päin.