tiistai 27. marraskuuta 2012

Iltapukujuhlaa

Kirjoitteluinspis on ollut hiukan hukassa, johtuen lähinnä siitä että ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Koulua ei ole juuri ollenkaan, eikä töihinkään ole soiteltu joten olen möllöttänyt kotona, katsellut tv:tä ja kuluttanut sohvanpohjaa.

Tähän kuvioon tuli muutosta viime torstaina, kun lähdettiin perheen voimin Ouluun siskoni väitöstilaisuuteen. Vanhempi siskoni siis väitteli lääketieteen tohtoriksi, ja menimme seuraamaan väitöstilaisuutta joka oli päivällä yliopistolla, sekä karonkkajuhlaan illalla. Koko päivä oli mielenkiintoinen koska en en ennen ole ollut vastaavassa tilasuudessa. Mutta ennen kaikkea olen valtavan ylpeä siskostani! Hän on tehnyt älyttömän ison työn julkaisuidensa ja väitöskirjansa parissa.



Odotin erityisesti illalla vietettävää karonkkaa, joka järjestettiin siis vastaväittelijän kunniaksi. Tilaisuus oli hyvin virallinen, ja illan ohjelmassa oli illallisen syöminen sekä puheiden pitoa. Odotin sitä erityisesti siksi, että sain pukea uuden iltapukuni päälle! Tilaisuudessa pukukoodina oli frakki tai tumma puku, jotenka naiset pukeutuivat iltapukuun. Oman pukuni ostin ihan tätä tilaisuutta varten, sillä en omistanut iltapukua valmiiksi. Ei tällaisia tilaisuuksia vamaan turhan useasti tule vastaan, joten voi olla että puku jää vähälle käytölle mutta toivottavasti saisin pukea sen päälleni pian uudestaan :)

+

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! tykkään itsekin :) ostin mustan ja mahdollisimman simppelin, käy sitten juhlaan kuin juhlaan ja kestää aikaa!

      Poista